Lue liitteenä oleva tuore englanninkielinen raportti Branding in Rural Areas -hankkeesta. Raportista selviää esimerkiksi mitä hankkeen kansainväliset kumppanit Ruotsista ja Latviasta ovat tehneet omissa hankkeissaan omalla alueellaan.
Osana raporttia on luonnollisesti myös Pyhämaan ja Rautilan valmistuneet brändit.
Joukko
latvialaisia yrittäjiä ja asukkaita vierailivat toukokuussa Vakka-Suomessa
Leader Ravakan Place Branding for Rural Areas -hankkeen sisällä.
Kansainvälisten Leader-hankkeiden tarkoituksena on verkottaa EU-maiden
toimijoita ja auttaa oppimaan toisiltaan.
Hankkeessamme
on yhteistyökumppaneina yksi latvialainen Leader-ryhmä LAG Abulas lauku partnerībasin sekä yksi ruotsalainen Leader-ryhmä
LAG Dalälvarnas
Utvecklingsområden ja heidän
kauttaan lukuisia paikallisia toimijoita. Toukokuun toisella viikolla
vastaanotimme noin 25 hengen ryhmän kumppanuusalueiden asukkaita ja yrittäjiä,
jotka olivat hakemassa oppia oman toimintansa kehittämiseen. Mukana oli
erityisesti paljon nuoria maaseutualueiden yrittäjiä Latviasta.
Pauls Jēgers
pyörittää
lähellä Valmieraa sijaitsevaa Siltumnīcaa, joka on keskittynyt
tapahtumatuotantoihin. Yritys tarjoaa myös ravintolapalveluita ja
pienimuotoista majoitusta. Pauls kertoo lähteneensä opintoretkelle
Vakka-Suomeen vaihtamaan kokemuksia täkäläisten toimijoiden kanssa.
– Meillä on
paljon erilaisia kulttuuritapahtumia, musiikkia ja elokuvailtoja. Lisäksi
tiloissamme järjestetään paljon yksityistilaisuuksia, kuten häitä, hän kertoo.
Siltumnīcassa järjestetään runsaasti kulttuuritapahtumia. Kuva Siltumnīcan Facebook-sivulta.
Inga Ērgle perusti kolme vuotta sitten
granolapatukoita valmistavan yrityksen Riikaan. Vuosi sitten hän siirsi InGo’n kotikaupunkiinsa Smilteneen, mikä
on mahdollistanut yrityksen toiminnan laajentamisen. Tuotteita myydään
Latviassa, mutta niitä menee myös vientiin lähinnä yritysmyyntinä. Inga on
hyödyntänyt Leader-tukea yrityksensä kehittämiseen kotimaassaan.
– Lähdin
tänne, sillä olen kiinnostunut, miten aluetta on täällä hyödynnetty
brändäyksessä. Uskon, että jos saamme kotiseudulleni luotua brändin, voisin
hyödyntää sitä yritykseni markkinoinnissa, hän kertoo.
Kristaps omistaa maitotilan ja haluaa
kehittää matkailua tilan yhteyteen. Hän lähti opintoretkelle yhdessä
tyttöystävänsä Zanen kanssa etsimään ideoita.
– Tila on
lähellä kaupunkia. Infra on hyvä, mutta alue hyvin maaseutumainen, Zane kertoo.
– Suomi on
minulle tuttu, olin viisi vuotta sitten opiskelijavaihdossa Porvoossa yhden
vuoden. Uusikaupunki muistuttaa minua siitä, Kristaps sanoo.
Latvialaiset Pauls, Zane ja Kristaps lähtivät tutustumaan Ravakan alueeseen toiveenaan saada uusia ideoita oman yritystoiminnan kehittämiseen.
Ideoita
omaan toimintaansa tulivat hakemaan myös Evija Zentina ja Artis
Zentis. He toimivat yrittäjinä Vīnkalni-tilauspizzeriassa ja kiertävät
kesäaikaa maan eri tapahtumissa itsesuunnittelemansa pyörillä kulkevan
pizzauuninsa kanssa. Artisin äidin alun perin italiasta tuoma yritysidea
yhdistää koko perheen ja myös työntekijät ovat yrittäjille kuin perhettä.
Yritys panostaa laadukkaisiin raaka-aineisiin ja haluaa tarjota asiakkaalle
elämyksen: pizza valmistuu asiakkaan katsellessa taivasalla.
Investointisuunnitelmia on, Evija ja Artis suunnittelevat kokonaisen pyörillä kulkevan
ravintolan rakentamista, jotta toimialuetta voisi laajentaa ja sesongin
ulkopuolella lähteä vaunun kanssa ulkomaille.
Kansainvälisissä hankkeissa opitaan muilta
Kansainvälisten
Leader-hankkeiden tarkoituksena on verkottaa EU-maiden yhdistyksiä, yrittäjiä
ja muita toimijoita keskenään. Tavoitteena on, että alueille yhteisiin
haasteisiin pohditaan yhdessä ratkaisuja ja etenkin yhdistykset ja yritykset
saavat muissa maissa toimivilta oppia oman toimintansa kehittämiseen.
Leader-ryhmä
Abulas lauku partnerības toimii Smiltenen maakunnassa 7 kunnan alueella. Alueen
suurin kaupunki on Smiltene, joka sijaitsee Latvian pohjoisosassa vajaa
150 kilometrin päässä pääkaupunki Riiasta. Kaupungissa on paljon
metsäteollisuutta ja myös yksi Latvian suurimmista meijereistä, Smiltenes
Piens. Smiltenessä on tarjolla paljon työpaikkoja, mutta asuinnoista on pulaa.
Tilanne muistuttaa Uudenkaupungin tilannetta.
Vīnkalnin yrittäjäpariskunta on itse rakentanut puulämmitteisen pizzauuninsa. Kuva yrityksen Facebook-sivulta.